Event Exciting Hot Pop Up

Paljastuksia pimeästä

On aika riisua maskit ja KATSOA, millaisia makuelämyksiä Haaga-Helian pop up -ravintolan yllätyksellisellä 4 Senses in the Dark -sokkoillallisella tarjoiltiinkaan!

Kuukausi sitten istuuduimme Helsingin Musiikkitalon terassilämpiössä jo joulun tunnelmaa enteilevän, havuin koristellun ja kynttilöin valaistun tummanpuhuvan pöydän ääreen. Peitimme jännittyneinä silmät ja heittäydyimme nauttimaan neljän ruokalajin yllätysillallista kaikkien muiden, paitsi näköaistin varassa. Kokemus oli kaikin puolin upea, antoisa ja opettavainenkin. Nyt on aika siirtää maskit silmiltä sivuun ja katsoa, mitä kaikkea Haaga-Helian taitavat restonomiopiskelijat eteemme illan aikana taikoivat.

Jotta järkytys ei olisi ollut ensikertalaiselle liian suuri, niin aloitimme aistien avaamisen silmät auki kera alkoholittoman alkumaljan. Lasissa oli intensiivisen oranssina hehkuvaa juomaa, jonka maku paljasti värin olevan peräisin porkkanasta. Porkkanan ohella olin vakuuttunut aniksen läsnäolosta. Ehkä ripauksesta sitruunaakin.

Mutta yllätys, yllätys! Lasista ei nimittäin tähtianista löytynyt vaan jotain muuta ehkä vieläkin yllättävämpää.

MITÄ?! Tämän jätän tässä vaiheessa vielä salaisuudeksi, sillä ajattelin paljastaa opiskelijoiden luvalla tämän todella kivan driksun reseptin ihan kokonaan. Toivottavasti ehtii vielä ennen joulua, sillä drinksu sopii mielestäni aivan loistavasti loppuvuoteen.

Alkumaljojen jälkeen oli aika vetää maskit kasvoille ja aloittaa illallisen nauttiminen silmät sidottuina. Viinistä. Lasi löytyi haparoiden, mutta viini maistui herkulliselta. Valkoista. Veikkasin Rieslingiä, mutta pieleen meni. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Uuden-Seelannin raikas, mutta samalla mukavan hedelmäinen Sauvignon Blanc.

Alkuruokalautasen saavuttua nostin sen nenäni alle tuoksuteltavaksi. Lautasella oli aivan satavarmasti jotain merellistä. Pelkän tuoksun perusteella arvuuttelin jotain eväkästä, mutta ensimmäinen haarukallinen paljasti suutuntuman ja maun puolesta kyseessä olevan jotain muuta.

Pöydässä veikkailtiin kampasimpukkaa. Itse en ollut asiasta aivan varma. Rakenne hämäsi. Simpukat tuntuivat pinnalta pehmeämmiltä kuin mihin olin tottunut. Mutta kampasimpukkaahan se oli. Kera kurkun ja kurkkuliemen.

Rapsakan kurkun tunnistinkin helposti. Lempeä liemi sen sijaan jäi vähän välistä. Vaikka sormin kokeilemalla liemen löysin, niin enpä älynnyt vaihtaa lautasen loppupuolella veistä ja haarukkaa lusikkaan.

Haarukkaan kuin ei liemi juuri tartu. En tiedä, ymmärsivätkö muut ottaa lusikan avukseen. Mutta hyvää oli, vaikka itse olisin kaivannut herkkään kurkun ja kampasimpukan yhdistelmään vielä jotain vähän enemmän. Maullisesti.

Toisena alkuruokana tarjoiltiin ihanan samettinen keitto. Lusikasta päättelinkin, että jotain soppaa olisi tuloillaan.

Rapean pekonin poimin lautaselta helposti. Sen verran tulee pekonia rapsakaksi kotikeittiössä paisteltua, että olisin kyllä ollut kovasti huolissani, ellen olisi sitä tunnistanut.

Pääraaka-aineen kanssa olin sen sijaan aika hukassa. Jotain juuressosekeittoa, mutta mitä? Tuskin olisin edes silmät auki mustajuurta tunnistanut, sillä sen verran vieraaksi se on itselleni jäänyt.

Mustajuurikeitto rapealla pekonilla oli aivan älyttömän herkullista! Löysin vain yhden miinuspuolen. Keittoa olisi saanut olla lautasella tuplasti enemmän. Koska niin herkullista!Lasissa edelleen mainitsemani Sauvignon Blanc, johon tykästyin kovasti. Toimi hyvin ihan sellaisenaan sekä kampasimpukoiden, että mustajuurikeiton kera.

Seuraavasi pääruokaa, jonka myötä vaihtui myös ruokajuoma. Ennen kuin ehdin nostaa lasia huulilleni, niin kanssaruokailijat ehtivät paljastaa kyseessä olevan oluen. Jo siinä vaiheessa nousivat niskakarvat pystyyn; olut ei ole ollenkaan mun juttu! Muut kyllä kehuivat vuolaasti tumman, gluteenittoman oluen istuvan mainiosti lihaisaan pääruokaan. Urheasti maistoin kyllä, mutta totesin, että olut ei ole edelleenkään mun juttu. Sen sijaan valkoviinilasini täytettiin auliisti, mutta kovasti olisin kaivannut pääruoan kylkeen jotain punaista.

Pääruoan nauttimisen aloitin jälleen tuoksuttelemalla. Lihaa! Oikeastaan poimin lautaselta lähinnä lihaisan kastikkeen tuoksun. Sen tarkemmin en osannut myöhemmin madeirakastikkeeksi paljastunutta kastiketta määritellä.

Liha oli äärettömän pehmeää ja mureaa, joten veikkasin sitä alkuun pitkään haudutetuksi naudanlihaksi. Jossain vaiheessa olin kuitenkin poimivinani lautaselta suuhuni myös possua, joten ajattelinkin lautasella olevan molempia. Pääraaka-aineeksi paljastui myöhemmin yön yli haudutettu vasikanposki.

Mutta oli lautasella muutakin kuin paljasta lihaa. Tuhtia annosta mukavasti raikastaneet pikkelöidyt sienet poimin paletista helposti. Sen sijaan maa-artisokkapyreen kanssa olin jälleen hukassa, mutta luotin asiassa vierustoverin arvioon. Vaikka maa-artisokkaa tulee silloin tällöin itsekin käytettyä ja ravintolassakin mustajuurta useammin nautittua, niin silti koen sen hieman vieraaksi ja harvinaisemmaksi herkuksi.

Pääruoka oli kaiken kaikkiaan erittäin maistuva kokonaisuus. Tässä vaiheessa alkoi jo vatsakin täyttymään sen verran, että annoskoko tyydytti vallan mainiosti. Ja pikkasen enemmän.

Pääruoan jälkeen oli pienen, suuta raikastavan yllätyksen vuoro, joka olikin hauska tapaus.

Alkuun ei jääkylmä lasillinen lusikoitavaa antanut itsestään mitään muuta aistittavaa kuin suuta puuduttavan, jäätävän kylmyyden.

Mutta kun jäähileet hiljalleen sulivat suuhun, niin oli makujen vuoro.

Tunnistin välittömästi ehkä enemmän tuoksuna kuin makuna tutun ruusun. Sitten löysin muiden peesissä vivahduksen vadelmaa. Vadelman osuudesta en nyt ole aivan varma, mutta väliruokana lasissa oli kuitenkin lusikoitavaa ruusugranitea.

Vatsa tosiaan kiitti hyvästä ruoasta jo tässä vaiheessa, mutta kuten vanha, tuttu sanonta kuuluu, niin aina löytyy tilaa yhdelle jälkiruoalle. Onneksi, sillä jälkiruoka oli jälleen äärettömän herkullinen.

Ennen jälkiruokaa vaihtui jälleen juoma lasissa. Vuorossa oli suklaiseen jälkiruokaan kuulemma kivasti passaavaa makeaa jälkiruokaviiniä Etelä-Ranskasta. Jos makeista viineistä tykkää. Itselleni makeat viinit eivät ole yhtä haasteellisia kuin oluet, mutta yleensä niistäkin suurin osa jää lasiin.

Jos aterian haluan jollain juomalla päättää, niin ykkösvalintani on samppanja tai muut kivat kuplivat. Ei niinkään jälkiruoan kanssa, vaan jälkiruoan jälkeen. Musta jälkkärit ovat vaan parhaita ihan sellaisenaan, ilman juomia.

Makeiden jälkiruokaviinien maailma on itselleni niin outo, että en ota viiniin sen enempää kantaa. Mutta muut, luultavasti asiaan enemmän perehtyneet tuntuivat tykkäävän valinnasta kovasti. Minä keskityin pääasiaan eli jälkiruokalautaseen ja sen täydelliseen tyhjentämiseen.

Jälkiruoasta löytyi monta rakastamaani makua; suklaata, kinuskia ja kahvia. Mukana oli myös tuoreita mustikoita, joista en taas itse ollut aivan varma; harvemmin tulee mietoa pensasmustikkaa käytettyä kun vaihtoehtona on intensiivisempää, lähimetsien villiä vastaavaa.

Sokkoillallisen viimeisenä annoksena, pisteenä i:n päälle nautimme siis kuohkeaa suklaakakkua kera suolakaramellin ja kahvivaahdon. Ja kyllä, tämän lautasen rohkenin nuolla puhtaaksi. Koska kukaan ei näe 😉

4 Senses in the Dark -menu oli sekä gluteeniton, että laktoositon. Halutessaan mukaan sai myös alkoholittoman juomapaketin, jonka juomavalikoimasta täytyy antaa erityiskiitosta huolimatta siitä, että itse tuon alkoholipitoisen paketin nautinkin. Tarjolla ei nimittäin ollut pelkkää Pommacia tai omenamehua vaan menuseen kivasti sovitetut juomat.

Alkoholittomasti liikkeellä olevat saattavat tuntea olonsa mehulasin kanssa hieman ulkopuoliseksi, joten tässäpä muutama hyvä vinkki, jolla tipattomat saadaan geimeihin mukavasti mukaan.

Kokonaisuudessaan ammattimainen, erittäin vahva ja tasainen suoritus Haaga-Helian restonomiopiskelijoilta!

Yritin miettiä menun suosikkiannostani. Selkeää suosikkia en kuitenkaan pysty nimeämään. Se on mielestäni merkki loistavasti menusuunnittelusta ja keittiön toteutuksesta. Vain alun kampasimpukka-annos olisi kaivannut mielestäni jotain enemmän, mutta muuten meni kaikki ruokien puolesta nappiin.

En ole mikään leivän pupeltaja, mutta hieman olisi leipää voinut olla tarjolla neutralisoimassa suuta juomien osalta sekä kaapimassa kaikki hyvät liemet ja kastikkeet lautasilta parempiin suihin. Ja ehkä olisin sen punaviinivaihtoehdon vielä oluen rinnalle listalle nostanut… Tosin enpä osannut asiasta ilmoittautumisvaiheessa itsekään mainita.

Kiitos vielä kerran Haaga-Helian reippaille restonomiopiskelijoille onnistuneesta ja ikimuistoisesta kokemuksesta! Hyvin te veditte!

Toivotamme onnea ja menestystä valitsemallenne tielle.

Johanna, enJOY editor-in-chief

Yhteistyössä Haaga-Helia Popping it up. Annoskuvat Haaga-Helia Popping it up.

1 comment on “Paljastuksia pimeästä

  1. Päivitysilmoitus: Kolme kivaa cocktailia – enJOY

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: