Hot Event Exciting Pop Up

Yllätysillallinen sokkona – Unohtumaton kokemus

Millaista on nauttia 4 ruokalajin illallinen ruokajuomineen silmät sidottuina ja täysin tietämättömänä siitä, mitä suuhunsa pistää? Lue oivalluksia ja kokemuksia unohtumattomalta 4 Senses in the Dark -illalliselta!

Jänskättää! Hyvällä, innostuneella ja malttamattomallakin tavalla. Päässä pyörii enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kaikki uusi ja ennenkokematonhan pistää aina vähän ennalta pohtimaan.

Kaikenlaisiin tilaisuuksiin olen vuosien varrella osallistunut ja monessa ravintolassa syönyt, mutta en tällaisessa.  Illalla edessä olisi neljän ruokalajin illallinen. Yllätysillallinen. Silmät sidottuina.

Ehkä olen poikkeuksellinen tapaus, mutta en ole koskaan syönyt mitään näkemättä tai tietämättä, mitä suuhuni pistän. Kun tällainen ainutlaatuinen mahdollisuus eteen tuli, niin oli aivan päivänselvää, että tilaisuuteen tartuttaisiin.

Uudet elämykset ja kokemukset ovat elämänsuolaa. Maukkaimmillaan.

Ja maukkautta meille Haaga-Helian restonomiopiskelijoiden järjestämällä 4 Senses in the Dark -sokkoillallisella todellakin tarjoiltiin. Isolla kädellä ja usealta kantilta; ei vain herkullista ruokaa vaan ainutlaatuisia elämyksiä ja mielenkiintoisia kokemuksia.

Mainittakoon heti alkuun, että 4 Senses in the Dark -kattauksia on vielä tuloillaan enkä aio pilata yllätystä tai sabotoida tuleviin kattauksiin osallistuvien kokemusta. Tässä artikkelissa ei nähdä ruokakuvia, eikä kerrota, mitä kaikkea ihanaa eteemme saimme. Sen aika tulee myöhemmin. Tarkoituksena on kirjata tuntemuksia illalliselta. Sellaisena kuin minä sen koin. Olen nimittäin aivan varma siitä, että jokainen kokee sokkoillallisen omalla tavalla, omiin aiempiin kokemuksiin ja aisteihinsa pohjaten.

Koleassa alkutalven pimeydessä, sormet ja korvat jäässä suuntasimme kohti Musiikkitalon toisessa kerroksessa sijaitsevaa terassilämpiötä. Alkulämpöä piipahdimme matkan varrella hakemaan Musiikkitalon Hauen alta Lapin Ihmemaasta, joka on toinen parhaillaan käynnissä oleva Haaga-Helian restonomiopiskelijoiden pop up -projekti. Tunnelmallisessa, kynttilöin koristellussa teltassa voi nauttia kuumia juomia ja Lappi -henkisiä annoksia raikkaassa ulkoilmassa, lämpölamppujen hehkussa huopaan kääriytyneenä tai taljoin päällystettyihin tuoleihin uppoutuen. Annoksiin emme ennen sokkoillallista koskeneet, mutta tunnelmasta pääsimme osallisiksi.

Jos Musiikkitalon liepeillä kuljeskelet, niin käypä nauttimassa vaikka kupillinen kuumaa minttukaakaota, poronkäristyksellä täytetty rieskawrap tai jäiset karpalot kuumalla kinuskilla!

Lapin Ihmemaan mieltä lämmittävästä tunnelmasta, mutta luihin ja ytimiin vähitellen tunkeutuvasta kostean kylmästä koleudesta suuntasimme viimein niin tervetulleeseen Musiikkitalon lämpöön. Vastassa oli joulupukki. Vuoden ensimmäinen. Joka ei kyllä tädeille tarjonnut edes lämmintä kättä vaan lähinnä harmaata selkää. Ehkä pukit on tähän ikään mennessä jo nähty. Ja koettu. Jotain pukkia paljon mielenkiintoisempaa odotti yläkerrassa.

Olimme paikalla hyvissä ajoin, ensimmäisinä. Saimmekin tilaisuuden tutustua rauhassa tummanpuhuvaan, kynttilöin, havuin ja valoköynnöksin koristeltuun tilaan. Ehkä rauhassa, mutta emme rauhallisina. Ainakin itselläni tuntui muurahaisia vilistävän sankoin joukoin, ristiin rastiin paidan alla. Se on se jännitys. Joka pistää myös höösäämään, touhottamaan ja höpöttämään. Henkilökuntana toimivat opiskelijat olivat varmasti kauhuissaan kameran kanssa sinkoilevasta, kengät pois potkivasta ja tuoleille kiipeilevästä vieraasta. Pardon me.

Itse tila oli pienempi kuin olin odottanut. En tiedä mistä olin saanut päähäni, että johonkin juhlasalin kokoiseen lämpiöön kokoontuisimme. Avaruutta piisasi kyllä yllin kyllin kahdeksalle katetun illallispöydän seisoessa koreana keskellä huonetta illallisväkeä odottaen.

Kaupungin valot vilkkuivat seinänkokoisten ikkunoiden takaa ja taustalla soi musiikki. Pianomusiikki. Ehkä? Täytyy myöntää, että en muista. Vaikka musiikki oli osa illallisen aistikokemusta, niin en siihen itse kiinnittänyt juurikaan huomiota. Paitsi alkuun, kun maskit vedettiin kasvoille ja etenkin kuuloaistin yllättävä herkistyminen sai kaikki ympäriltä kuuluvat äänet tuntumaan voimakkaammilta.

Tavanomaisesta ravintolaillallisesta poikkeavaa oli tavallista hämyisämpi sali, pidempi välimatka vierustoveriin ja tietysti valkoisten kangasservettien päällä lievästi tuhmanoloisina odottavat, ”4 Senses” -kirjaillut maskit. Huomasin kiinnittäväni tavallista enemmän huomiota kattaukseen; 3 jalallista viinilasia, jalaton vesilasi, 2 paria veitsiä ja haarukoita, iso lusikka ja jälkiruoka-aterimet sievästi aseteltuina mustan pöytäliinan päälle.

Kanssamme kaikkiaan viiden sarjan ensimmäiselle sokkoillalliselle oli saapunut kolme muuta rohkeaa ”paria”. Alkuun ajattelin, että onpa tylsää, ettei ihmisiä ole saapunut paikalle enemmän. Jääkö tunnelma vähäisen osallistujamäärän vuoksi latteaksi?

Ei jäänyt, ja itse asiassa olin illallisen loputtua enemmän kuin tyytyväinen kokoonpanoomme. Illallisesta muodostui ihanan intiimi tapahtuma ilman meluisaksi nousevaa puheensorinaa. Kykenimme päätypaikkojen välillä vallitsevasta, melko suurestakin välimatkasta huolimatta keskustelemaan ja jakamaan illallisen mittaa kokemuksia kaikkien kanssa. Myös tunnelma ja kanssakäyminen henkilökunnan kanssa tuntui tavallista rennommalta ja välittömämmältä.

Ennen silmien ”sitomista” availimme aisteja alkoholittoman alkumaljan voimin. Arvuuttelimme aineksia tuoksun, maun ja tässä vaiheessa vielä värinkin perusteella. Arvaukset jäivät ilmaan roikkumaan.

Koska kyseessä oli yllätysmenu, niin lautasten ja lasien sisältö paljastettiin vasta illan päätteeksi, jolloin saimme myös nähdä kuvia annoksista.

Osa vastasi esteettisiä mielikuvia, osa ei.

Alkumaljojen jälkeen koitti ensimmäinen oikeasti jännittävä hetki. Maskit silmien eteen ja silmät vielä maskin alla kiinni. Itseäni etukäteen huoletti hieman se, että kuinka kaksi ja puoli tuntia silmät suljettuina sujuisi. Mutta hereillä. Ei hätää, silmät ja maskit kyllä unohtuivat viinin loristessa ”kovaäänisesti” ensimmäiseen lasin.

Ei siinä sitten muuta kuin viinilasia käsiin hapuilemaan, juomaa tuoksuttelemaan ja maistelemaan, ja arvuuttelemaan porukalla lasin sisältöä! Tämä sujui vielä yllättävän helposti; käsi löysi varovasti tunnustelemalla lasin, lasi löysi huulille ja juoma sujahti kurkusta alas.

Uuuuuuh, nyt oli lasissa jotain yllättävän herkullista! Jotain niin tuttua, mutta samalla uutta. Uskon uutuuden tunteen nousseen totutusta poikkeavasta aistikokemuksesta. Mutta myös epäilyksestä; luotanko aisteihini, kun yksi on pelistä pois? Onko se, mitä näkemättä koen, totta? Myös ymmärrys siitä, kuinka sinnikkäästi ihminen pyrkii totuuteen oli jokseenkin hämmentävää.

Mitäpä jos vaan nauttisin, enkä yrittäisi olla niin kovasti oikeassa?

Kun yksi aisti suljetaan, niin muut pyrkivät paikkaamaan poissa olevaa. Aivot joutuvat käsittelemään saapuvaa informaatiota uudella tavalla. Yksi illan ehkä yllättävimmistä kokemuksista oli, kuinka nopeasti aivot sopeutuvat uuteen tilanteeseen. Ja kuinka nopeasti uuden tilanteen tuoma jännitys kaikkoaa rentouden vallatessa vähitellen niin kehon kuin mielenkin. Vai oliko se vaan se viini?

Jos silmien peittäminen oli jännittävää, niin koko illan ehdottomasti jännittävimmän ja itse asiassa myös hieman pelottavankin hetken koin, kun otin ensimmäistä kertaa aterimet käteeni ja lähdin metsästämään suuhun pantavaa lautaselta. Haarukka sohi auttamattomasti tyhjää ja ajatukset juoksivat villinä. ”Voi ei, en mä pysty tähän! En löydä lautaselta mitään! Tai en ainakaan saa sieltä mitään suuhun. Muut ovat varmasti jo syöneet lautaset tyhjiksi ennen kuin itse saan ensimmäistäkään suupalaa! Mä niin nolaan itseni!”

Loppujen lopuksi yllättävän pikaisesti eskaloituneen turhautumisen myötä luovutin ja ratkaisin asian tavalla, jolla en ikimaailmassa ravintolassa lähtisi lautasta lähestymään.  Vaikka aikaa haarukalla sohimiseen oli tuskin kulunut minuuttiakaan, niin päätin ottaa avuksi toisen aistin. Löin näppini peliin. Tunnustelemalla lautasen sisältöä alkoi vähitellen ruoka löytää tiensä suuhun. Ja ta-daa! Lopuksi totesin lautasta tunnustelemalla sen todellakin olevan tyhjä. Viimeiset raaka-aineet poimin surutta suuhuni paljain sormin. Kukaan ei nähnyt.

Ennen haarukointia olin nostanut lautasen varovasti nenäni alle tuoksutettavaksi. Selvä peli! Tiesin ainakin suurin piirtein, mitä tulisin suuhuni saamaan. Luulin tietäväni. Ennen kuin epäilys suutuntuman ja maunkin myötä otti taas vallan.

Täytyy myöntää, että en ensimmäisen alkuruoan jälkeen varmuudella tiennyt, mitä kaikkea olin syönyt. Aavistuksia luonnollisesti oli, mutta ei varmuutta. Vaikka en sitä muille, raaka-aineita jotenkin varmanoloisesti arvuutelleille kehdannut myöntää. Vain yhdestä, hyvinkin tutusta raaka-aineesta olin täysin varma.

Ensimmäinen lautasellinen oli ehdottomasti haasteellisin. Seuraavan tyhjentäminen sujui jo huomattavasti helpommin. Käsiäkään ei tässä tarvittu. Ja jos alkuun olin huolissani, että kaataisinko juomalasit, päätyisikö ruoka lähinnä syliini tai osuisiko haarukka suun sijasta leukaan, niin enää ei tarvinnut olla näistä huolissaan. Sen verran useasti on elämän aikana ilmeisesti mennyt haarukka suuhun, että se löysi kyllä helposti perille.

Ymmärsin myös, että kyseessä ei ollut pelkkä aistikokemus vaan aika hurja oppimiskokemus.

Oli ällistyttävää huomata, kuinka nopeasti paitsi aistit sopeutuivat uuteen tilanteeseen, niin myös kuinka nopeasti ympäristöään oppi hahmottamaan.

Käsi löysi lasin koko ajan helpommin. Ja nopeammin. Tekemiseen tuli varmuutta, mieli ja keho rentoutuivat.

Miten kävi toisen alkuruoan kanssa? Tiesinkö jo, mitä suuhuni pistin? Vastaus on sama kuin ensimmäisen kohdalla; tiesin ja en tiennyt. Mukana oli satavarmasti tuttua juttua, mutta myös jotain tutulta tuntuvaa, mutta kuitenkin epävarmaa.

Oikeastaan vasta pääruoan kohdalla aloin oikeasti nauttimaan illallisesta. Enää ei jännittänyt. Tiesin, että selviäisin haasteesta kunnialla ja odotin viimeisiä annoksia malttamattomana. En siksi, että olisin nälissäni ollut vaan siksi, että lautasen tutkiminen tuntui kivalta. Ja hauskalta. Mitä täältä tällä kertaa löytyykään? Tutkitaanpas tarkemmin! Kykenin vihdoin keskittymään itse asiaan, ruokaan. Sen sijaan, että miettisin kaikenlaista jonnin joutavaa ja keskittyisin löytämään asioita lautaselta ja sen vierestä.

Pää- ja jälkiruoka olivat kohtuullisen helppoja tapauksia. Ehkä lautaselta löytyi vaan itselleni tutumpia makuja tai vaihtoehtoisesti olin oppinut syömään silmät kiinni. Myös jännityksen laukeaminen varmasti vaikutti asiaan.

Pääruoan arvaukset menivät omalla kohdalla jokseenkin nappiin. Vain yksi alkuun hieman epävarmalta tuntuva osanen siellä oli. Ja ehkä toinenkin, jonka aistin lähinnä tuoksun kautta.

Pääruoan jälkeen saimme mukavasti suuta raikastavan yllätyksen, josta jotenkin onnistuin saamaan roiskeita syliini. Kookas lautasliina suojasi vaatteita, joten mitään pysyvämpää sotkua en saanut aikaiseksi. Sen sijaan aterian jälkeen oli hauska lukea tarinoita lautasliinoilta. Useimmat olivat edelleen aivan vitivalkoisia.

Yllätysannos tarjosi jälleen uudenlaisen kokemuksen. Alkuun se ei nimittäin maistunut yhtään miltään. Mutta kyllähän sieltä loppujen lopuksi jotain hyvinkin tuttua, tosin jostain muualta kuin ruokapöydästä tutumpaa tulvahti makunystyröiden ulottuville.

Jälkiruoka tuntui annoksista tutuimmalta. Vaikka elementtejä ja makuja oli useampia, niin niiden tunnistaminen kävi helposti. Ensimmäistä kertaa varmuudella. Tästä voisi kaiketi päätellä, että herkkuja on syöty ennenkin.

Kun jälkiruoka oli nuoltu lautaselta oli aika siirtää maskit sivuun ja antaa silmien totutella hämärän huoneen ”valoisuuteen”. Hetkihän siinä meni ennen kuin silmät alkoivat jälleen toimimaan. Kuuluu asiaan, joten ei tarvitse huolestua näön hetkellisen blokkaamisen aiheuttavan pysyvää näkökyvyn heikkenemistä.

Ja kyllä, minä aivan oikeasti nuolin jälkiruokalautasen puhtaaksi. Koska niin herkullista! Ja koska kukaan ei kuitenkaan nähnyt. Melko vapauttavaa. Tosin vierustoveri kyllä väitti kivenkovaa kuulleensa touhuni.

Myös moni muu asia illallisella tuntui alkujännityksen lauettua tavallista vapautuneemmalta. Keskustelu toisilleen aiemmin tuntemattomien ihmisten kesken tuntui nimittäin soljuvan helpommin ja syvemmin kuin silmiin tuijottaessa. Tämä oli yllättävää. Olinhan itse ollut etukäteen huolissani sosiaalisen kanssakäymisen onnistumisesta silmät sidottuina. Jopa tuttujen kesken.

Keskustelimme aiheesta ja tulimme tulokseen, että silmät sidottuina emme ylitulkitse muita ja jonkinlainen pelko kasvojen menettämisestä väistyy.

Voit vapaasti kertoa ajatuksistasi kun et näe, kuinka muut niihin reagoivat ja pyri tulkitseman reaktioita.

Oma huomioni kiinnittyi myös luovien ajatusten lisääntymiseen pöytäseurueessa. Tai ainakin niiden ääneen ilmaisemiseen. Onko tosiaan niin, että näköaistin blokkaaminen ruokkii mielikuvitusta ja antaa mahdollisuuden astua askeleen kauemmas todellisuudesta? En tiedä. Siltä tuntui, mutta ehkä kokoonpano vaan oli enemmän tällaiseen ajatteluun taipuvaista. Tai yhden aloitus viitoitti muille tietä samaan suuntaan.

Lopuksi saimme tosiaan kuulla ja nähdä, mitä kaikkea olimme syöneet. Tuliko yllätyksiä? Juomien osalta detaljitasolla kyllä, mutta ruokien osalta kyse taisi olla enemmän varmuuden saamisesta. Tosin veikkaan, että tilanne olisi omalla kohdalla ollut toinen, jos en olisi kuullut, millaisia arvauksia muut heittelivät ilmoille. Suurimmaksi mysteeriksi olisi ehdottomasti jäänyt ensimmäinen alkuruoka. Toisaalta huomasin myös löytäneeni annoksista ihan satavarmasti myös sellaisia aineksia, joita siellä ei ollut.

Upea kokemus ja hieno toteutus! Toista vastaavaa ei enää tule. Koska eka kerta on aina se eka kerta.

Hatunnosto myös homman hienosti hoitaneille opiskelijoille on enemmän kuin paikallaan. Fine dining -tunnelmaan päästiin heittämällä!

Kyvykkäitä ja kaikin puolin muutenkin miellyttäviä ja fiksuja tyyppejä, joilla on varmasti edessään hieno tulevaisuus ravintola-alalla. Melkoisen haasteen olivat oppilaat ottaneet vastaan. Ja he selvisivät siitä kunnialla.

Iso kiitos vielä heille kaikille illasta, johon kohdistui paljon odotuksia, jotka eivät vain täyttyneet vaan jotka ylittyivät kaikilla mittareilla.

Mikä oli parasta?

  • äärettömän herkullinen, hyvin valmistettu ruoka ja eräs, omaa mieltä erityisesti hivelemään jäänyt juoma (tai oikeastaan niitä oli parikin)
  • tapahtuman intiimi ja vuorovaikutukseen kannustava, vapautunut, rento ja ”jakava” tunnelma sekä kanssaruokailijoiden, että henkilökunnan kesken ja tiettyjen estojen kaikkoaminen
  • uudenlainen ymmärrys omien aistien toiminnasta ja yllättävät havainnot paitsi aisteihin, niin myös oppimiskokemukseen liittyen
  • ainutlaatuinen elämys, joka jätti aivoihin lähtemättömän muistijäljen
  • kokemuksen herättämä kaipaus; en olisi halunnut illallisen päättyvän ollenkaan vaan toivoin eteeni yhä uusia, tutkimattomia annoksia sekä palava halu päästä kokemaan vastaavaa mahdollisimman pian uudelleen
  • itsensä voittaminen; omien ennakkoluulojen, hämmennyksen ja jopa pelkojen voittaminen sekä hetkellinen ”mä selviin mistä vaan” -tunne
  • plussaa myös laktoosittomasta ja gluteenittomasta menusta sekä mielenkiintoisesta alkoholittoman juomapaketin vaihtoehdosta

Mikä oli haasteellisinta?

  • ruoan löytäminen lautaselta aterimilla (etenkin ensimmäisen annoksen kohdalla)
  • sopivien suupalojen saaminen haarukkaan, vertaa tyhjä haarukka vs. koko suun täyttävä kerta-annos
  • eri ainesosien saaminen samaan suupalaan ”optimaalisessa” tai miellyttävässä suhteessa toisiinsa nähden
  • suupalojen tietoisen valitsemisen mahdottomuus (nautin yleensä parhaimmat palat viimeiseksi, mutta nyt oli tyytyminen satunnaiseen järjestykseen)

4 Senses in the Dark pop up -illalliset jatkuvat Helsingin Musiikkitalolla! Tämän päivän kattaukseen ei enää ehdi, mutta perjantaiseen ja viikolla 48 järjestettäviin kattauksiin ehtii vielä hyvin varata paikan. Jos niitä vielä jäljellä on.

Kannattaako mennä? One word – EHDOTTOMASTI!

Johanna, enJOY editor-in-chief

Oletko käynyt nauttimassa 4 Senses in the Dark -illallisen? Jaa omat kokemuksesi kommenteissa!

Yhteistyössä Haaga-Helia Popping it up.

1 comment on “Yllätysillallinen sokkona – Unohtumaton kokemus

  1. Päivitysilmoitus: Paljastuksia pimeästä – enJOY

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: